Lehdistötiedote

Hämeenlinnalainen lauluntekijä, muusikko ja opettaja Jukka Salminen on kiertänyt Suomea kitaransa kanssa jo yli kolmekymmentä vuotta. Jukan lauluhaalarit ja raikkaat, nykylasta puhuttelevat laulut ovat tulleet tutuiksi kouluissa, päiväkerhoissa ja monenlaisissa musiikkitapahtumissa. Jukan lauluissa elämänmakuiset tarinat, ystävyys, luonto, kansainvälisyys, juhlahetket ja hengellinen sanoma muodostavat yhdessä rikkaan kudelman ja tarjoavat monipuolista ohjelmistoa lapsille ja heidän kanssaan musisoiville aikuisille. Lauluja on syntynyt jo noin 900, joista noin 650 lastenlaulua.
Vuonna 2002 Jukka voitti Salon lastenlaulukilpailun sävelmällään Kirje kuulle (san.Pirkko Arola). Tämä voitto vei hänen TV 2:n Pikku Kakkosen Soittorasia-ohjelmaan.
Vuonna 2009 Kirkkohallitus palkitsi hänen elämäntyöpalkinnolla lauluntekijänä.
Vuonna 2015 Salo - Lastenlaulukaupunki ry myönsi Jukalle Hyvätuuli-palkinnon. Palkinto annetaan ansioituneelle musiikintekijälle ja suomalaisen lastenmusiikin hyväksi merkittävällä tavalla vaikuttaneelle.
Aikuislauluista tunnetuin lienee Saviruukku (san. Liisa Pukkila). Viime vuosien aikana on syntynyt useita lauluja aikuisille. Pyhiinvaellus Santiagoon vei sisäisellekin matkalle. Mikä onkaan tärkeää? Missä olen nyt? Tarinakonserteissani aikuisille kuljemme kaipaukseen, läsnäoloon ja uuden yhteyden riemuun.
Keskeneräisyyden kivussa ja riemussa hämmästelemme arkielämän rosoa ja rikkautta. Kilpisjärven kivikoilta astelemme tunturipuron solinaan ja Santiagon poluillekin.

"Hiljaisuuteen vie, hämmästelemään,
istua saan kanssa toisten, yhteyteemme jään
ihmettelemään, ihmettelemään."

"On hetki tää, niin kiitävää,
siksi nyt ja tässä on niin tärkeää.
Vain hetki tää, hauras hetki elämä,
hopeaa, nopeaa, kiitävää."




Päiväkodit, koulut, lastentapahtumat, perhetapahtumat, 10-synttärit yms.

Konserttijuliste tästä

Hiljaisuuteen vie, hämmästelemään, istua saan kanssa toisten, yhteyteemme jään, ihmettelemään...

Hiljaisuuteen vie-tarinakonserttijuliste tästä


Oo, Santiago, täältä vaeltajas saapuukin. Oo, Santiago, mä tulen, mä tulen sittenkin...

Tie, mies ja tähtitaivas-tarinakonserttijuliste tästä